Suomen edustusto OECD

Suomen pysyvä edustusto OECD:ssa, Pariisi

Edustusto toimii Suomen linkkinä OECD:n suuntaan, pitää yllä suhteita muihin jäsenmaihin ja vaikuttaa järjestön toimintaan.

Ajankohtaista

Suomen tuki Ukrainalle jatkui myös kehitysyhteistyörahoituksella vuonna 2023

Venäjän hyökkäyssodasta kärsivän Ukrainan tukeminen näkyi selkeästi vuoden 2023 kehitysyhteistyömenoissa niin Suomessa kuin monissa muissakin EU-maissa, kertovat OECD:n tänään julkistamat tiedot. Ukraina oli toista vuotta peräkkäin Suomelta eniten kehitysyhteistyörahoitusta saanut maa.

Harjoittelijana OECD:llä: Krista Wikström, oikeustieteen maisteri harjoittelijana CTP- ja CBI-verodirektoraatissa

” Harjoittelijana olen päässyt tekemään todella innostavia ja mielenkiintoisia juttuja ja meille annetaan myös vastuuta, joten olen kokenut harjoittelun hyvinkin onnistuneeksi. OECD:llä ainakin veroyksikössä on rentoja ja jalat maassa olevia työntekijöitä, joten konservatiivinen kuva OECD:stä on romuttunut heti ensimmäisestä päivästä lähtien! ”